Etusivu

 
Linkit
 
 
Enduron maailmanmestaruusosakilpailu Riihimäellä 12. - 14.6.2009

Henkilökohtaisia Enduron MM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1990. Kautta aikain menestyksekkäimmät MM-sarjan kuljettajat ovat olleet Kari Tiainen ja Juha Salminen. Suomeen on vuosien varrella tullut yhteensä 24 henkilökohtaista kultamitalia ja lukuisia muita mitalisijoja.

Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla Ry on saanut järjestettäväkseen Suomen osakilpailun tänä vuonna kesäkuun 12. - 14. päivinä.

Kisojen toteuttamiseen on olennaisesti vaikuttanut Riihimäen kaupungin positiivinen suhtautuminen ja tuki. Kaupunki on tukenut järjestelyitä, sekä antanut maa-alueita ja tiloja vuokravapaasti kilpailujen käyttöön. Yhteistoiminnassa kaupungin kanssa toteutamme myös kilpailuorganisaation viralliset tervetuloseremoniat. Voimme perustellusti sanoa, että ”Riihimäki, Enduro lives here”.

 

SUPER TEST
Perjantai-iltana Urheilupuistossa ajettava kilpailujen avauserikoiskoe

ENDURO TEST
Ajetaan Riihimäellä Riutan alueella klo 9.15-10.33, 11.40-12.58, 14.05-15.28

CROSS TEST
Järjestetään Riihimäen ympäristössä ja on pituudeltaan n. 10 km. Klo 10.36-12.01, 13.01-14.26, 15.26-16.51

EXTREME TEST
Riihimäen Urheilupuistossa klo 11.20-12.33, 13.45-14.58, 16.10-17.23

PÄÄSYLIPUT
pe : 15 euroa
la-su : vapaa pääsy

Yleistietoa kilpailusta (11.6.2009)

WEC-kisapaketti

Tiimit 2009
Kuljettajat 2009

Uutisia

11.06.2009 - Kilpailun reaaliaikainen tulospalvelu
11.06.2009 - Lehtimainos
27.05.2009 - Riihimäen MM-enduroon 32 suomalaiskuljettajaa
26.05.2009 - Osallistujaluettelo
19.04.2009 - Ahola saapuu Sardinian täysosuma alla Suomen MM-osakilpailuun
18.04.2009 - Sardinian valloittanut Ahola jyrää MM-kärjessä